Istahdan alas ja katson ulos ikkunasta. Sen toisella puolella avautuu näkymä muiden talojen kattojen yli. Lunta pyryttää sakeana verhona. Taustalla näkyy tiilisten savupiippujen, antennien ja lehdettömien koivunlatvusten harmaita siluetteja. Maisema on kuin suoraan lasten kuvakirjasta. Kaunis ja tunnelmallinen, lähempänä taivasta, oma maailmansa kattojen yläpuolella. Poissa maan pinnalta, jossa ihmiset tarpovat eteenpäin sukat märkänä ja autoilijat tuskailevat liukkailla.
Ikkunalaudalla kimmeltävät yhä kellertävänvaloiset jouluvalot, joita en ole vielä halunnut kerätä pois. Ne yhdessä harmaan maiseman kanssa tuovat mieleen pohjoisen.. Toisen kotoseudun. Kirpeät pakkaset.. Lumen narskumisen kengän alla, tunnelman ja tuoksun. Siellä mikään ei ole melkein.
Lumisade yltyy ja hidastuu. Hiutaleet kasvavat pienenpienistä hitusista isoiksi lapasiksi, jotka pyörteilevät mukavan näköisenä räystään lomassa. Hetken kauneus saa sydämen jättämään väliin lyöntejä, mutta sykkimään silti entistä voimakkaammin, hymyilemään.
Musiikki vaihtaa ajatukset talvihaaveista kesään. Viimekesän hetket auringon kuumentamalla satamalaiturilla ja paahteiset illat pikkukaupungin tyhjällä kadulla. Ilma tuoksuu maalle ja vehreydelle. Tuulenvire nostattaa pölyä ja pyörittää sitä mukanaan. Se on niin lämpöinen, että tuntuu iholla miltei kosketuksena. En osaa päättää kummasta pitäisin enemmän.. Talven taianomaisesta kirpeydestä, kirkkaista loputtomista yötaivaista ja avaruuden kohinasta yläpuolella. Vai hetkestä ennen lämpimän kesäsateen lankeamista janoiseen maahan. Linnut hiljenevät, tuuli laantuu. Kaikki pysähtyy jännittyneenä odottamaan, kunnes muutama pisara muuttuu sekunneissa kaatosateeksi. Se huuhtoo teitä ja luontoa, viilentää paahteen pois, antaen kaiken huokaista. Ja sitten ukkonen.. Katsella kuistilla, kuinka massiiviset myrskypilvet vyöryvät sinisen taivaan peitoksi, kumean jyrinän vavisuttaessa maata.
Kumpaakaan en vaihtaisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti